16.1.2015 Kouluvalmennus, pitäjä Helena Haapaniemi

"Julia lämmitteli jo Neelan kanssa maneesissa, kun porhalsin paikalle. Pahoittelin myöhästymistäni iskiessäni takamuksen hetkeksi selkäännousupenkille. Neela kulki neelamaiseen tapaansa oikein hienosti eteenpäin ja teki mukisematta sen mitä Julia siltä pyysi. Käskin nostaa harjoitusravin ja tehdä pääty-ympyrät sekä kiemurauraa pitkille sivuille, jotta tamma varmasti vertyisi ennen "oikeaa" työskentelyä.
Alkuverryttelyt vedettyä aloittelimme taivutusharjoituksilla. Tamma suoritti hienosti niin avo- kuin sulkutaivutuksenkin eikä hirveästi ongelmia kyseisissä tehtävissä ollut. Kokoaminenkaan ei tuottanut suomenhevoselle ongelmia vaan tamma kulki koottuna koko valmennuksen ajan oikein hienosti. Laukkatyöskentelyssä tamma hieman meinasi hermostua vastalaukkaa työstäessä, sillä Julian keskittyminen tuntui hetkeksi katoavan, jonka vuoksi avut eivät olleet selkeitä. Mutta kun sain haaveilevan blondin palautettua takaisin maanpinnalle, rupesi vastalaukkakin sujumaan oikein hienosti.
Pakko oli vielä kehaista tammaa sekä sen ulkonäköä. Olihan se hieno neiti! Ei siitä päässyt yli eikä ympäri..."

 

 

13.8.2014 Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut Julia

Elokuussa kesä oli kyllä parhaimmillaan. Lämpöä ja öttiäisiä riitti, muttei se estänyt meitä Petran kanssa suuntaamasta uittamaan hevosia. Valkku johti meidän lyhyttä ja ytimekästä suokkiletkaamme, joka poikkesi leveältä hiekkatieltä pienemmälle metsäpolulle.
"Ravataan", yllytin Petraa ja hän iski pohkeensä kiinni tummemman voikon kylkiin. Vanhempi tamma lähti vauhdikkaaseen raviin, saaden myös nuoremman osapuolen, Neelan, ryntäämään äippänsä perään kuin tykin suusta.

Pienen kisailun jälkeen peppuni oli jo siinä kunnossa, että kävelisimme taatusti loppumatkan kotiin.. Ranta onneksi alkoi jo siintää näkökentässämme, joten päästin ohjat pidemmäksi ja annoin voikon kulkea johtajatamman perässä.

"Mene vaan! Ota äidistäs mallia", nauroin Neelan selässä, joka ei millään olisi halunnut astua veteen. Valkku porskutti jo menemään kauempana, kuopien vettä etusellaan. Pienen patistelun jälkeen oma tammani oikeastaan hyppäsi rantavesikkoon, räiskyttäen vettä minunkin päälleni.
"Vihdoinkin!" Petra huusi ja kääntyi kauempana, antaen Valkun päästä syvemmälle veteen uimaan kahlaamisen sijasta. Minä en uskaltanut mennä tamman epävarmuuden vuoksi mukaan- vaikka se olisi emänsä mukana mennyt vaikka läpi harmaan kiven, vaan jäin vilvoittelemaan varpaita matalaan rantaveteen. Se viilensi meidän molempien oloa tarpeeksi näin kuumana kesäpäivänä.

 

 

29.4.2014 Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut Julia

Linnut visersivät jo kauniisti alkavaan kevääseen. Neela oli näiltä näkymin varsomassa kesäkuun alussa terveen orivarsan, ainakin sen paisuvasta mahasta päätellen. Tamma ei kuitenkaan malttanut ottaa rennosti, joten liikuttelin sitä muutaman kerran viikossa satulatta maastossa ja välillä kentällä pyörien.
"Eihän sun selkään meinaa kohta edes päästä", mutisin ja yritin kavuta rauhattomana seisovan tamman selkään, jonka maha esti minun selkäännousun penkiltä miltei täysin. Sain lopulta itseni kyytiin mahalleen, josta kapusin istuma-asentoon, Neelan jo reippaasti tallustaessa uraa pitkin.

​

Vaikka tallilaisten mielestä kantavan tamman koulurääkki saattoi näyttää pahalta, ei Neela pannut ollenkaan pahakseen minun taivutteluja ja pohkeenväistöjä, joita sen kanssa käyntiverryttelyksi tein. Oikeastaan tammasta oli tullut entistä herkempi kantavana, jonka ansiosta koulutaivuttelut olivat entistäkin miellyttävämpiä. Keräsin sittemmin ohjaa kireämmälle ja siirsin tammamamman raviin pehmeillä pohjeavuilla.
Ravityöskentelyssä kääntelin paljon isohkoja ympyröitä suuntaan jos toiseenkin ja sain tamman taipumaan heti alkuun tosi hyvin. Neela hakeutui heti pyöreäksi ja polki takasillaan tahdikasta ravia, minkä suuren mahansa alta pystyi. Jarruttelin kehujen kautta suomenhevosen käyntiin, ja valmistelin laukka-apuja.

​

Neelan laukka oli tasaista ja kyydissä oli entistä mukavampi istua sen suuren masun ansiosta. Annoin sille hieman löysää ohjaa, jotta tamma sai hakeutua enemmän alas. Toiseen kierrokseen Neela oli hieman vaikeampi saada laukkaan, mutta tiukemman ohjastuen avulla sekin onnistui hetkessä.
Jotta ''rääkki'' ei olisi ollut tammalle niin raskas, vein sen muutaman ravikierroksen jälkeen kävelylle maastoon. Neela yleensä säpsyi kaikenlaisia oksanripinöitä ja puskanrapinoita, mutta tälläkertaa se oli tyynenrauhallinen, ja nautti kanssani lämpimästä kevätsäästä.

 

 

23.2.2014 Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut Julia

Liukkaalta tieltä kaasutellessani pysäköin autoni Kaihorannan pihan parkkipaikalle. Maata peitti kevyt lumikerros, jonka alla piilevä jää oli petollisen liukas. Kumppareilla liukastellessani kaduin kenkävalintaani, mutta ilman ollessa jopa lämpimän lauha, koko kerros kerkeisi varmasti sulaa iltaan mennessä. Ensikerralla en laita kenkiä ollenkaan..
Pihatosta näkyi tuttuja tammoja paksuine talvikarvoineen, kun loimet oli jätetty kylmempiä ilmoja varten talliin. Hitusen tummempi tammamamma Valkku imuroi pihaton sulassa kohdassa kastuneita heinänkorsia ja nuorempi tapaus Neela rapsutteli äippänsä harjamartoa, vastakaikua saamatta. Pujahdin samantien pihaton lisälukolla varustetusta portista sisään, ja samassa voikot kylmäveriset olivatkin jo tuuppimassa taskujani.
"Teidän masut ei kaipaa enää yhtään enempää herkkuja", nauroin ja vietin aikani rapsutellessa tukkajumalien kutiavia harjamartoja. Pikkuponi Hani kurkki kauempaa muttei uskaltautunut näyttäytyä kuin etupäänsä verran pihaton sisätilan ovelta.

​

Rapsutushetken päätyttyä nappasin Neelan riimusta ja sniikisti juoksutin sen ulos portista, ettei muu pihattokaksikko seuraisi perässä. Onnekseni Hania ei olisi vähempää kiinnostanut tulla ulos ja Valkkukin tyytyi jäämään kiltisti sisäpuolelle odottamaan kaverustaan.
Neela tallusteli perässäni päätalliin, joka täyttyi hiljaisesta heinänmussutuksesta, kun Ninja oli joutunut sisätiloihin riehuttuaan jalkansa ontuvaksi. Sitä se teettää kun liukkaalla rallittelee reilusti isomman siskonsa perässä.. Peruutin Neelan kiinni keskelle käytävää, johon se jäi kiltisti napottamaan ja vilkuilemaan ympäri tallia paksun etulettinsä alta. Tuskin näköala oli mikään kiinnostavin, kun suurin osa karsinoista oli täysin tyhjiä hevosten muutettua muille maille.
Satulahuoneesta kolusin mukaani Neelan varusteita, joskin suitset olivat tälläkertaa kanget, joita paloin halusta päästä kokeilemaan. Kuolaimet olivat sovitetustikin sopivat, joten niillä uskalsi lähtä yksin kentälle. Toiseksi kuolaimeksi olin yhdistellyt reilusti pidemmän bridongin. Kanki kun oli niin käyttämättömän kirkas, se vei huomion jo hieman narskitun bridongin osalta. Nappasin koulusatulan sinisine huopineen ja kannoin ne tallin puolelle odottamaan vuoroaan. Ensin luvassa oli kuitenkin Neelan paksun talvikarvan ja takkuisen harjan sekä hännän puunaus..

​

Kaivoin harjapakista aluksi piikkisuan, jolla pitkän voikon talvikarvan näkyvät takut ja likaantuneet karvat pystyi erottelemaan toisistaan. Mitä alemmaksi etenin kohti jalkoja, sitä enemmän likakohtia löytyi, eikä valkeita sabinojälkiä tahtonut erottaa valkoisiksi. Vuohiskarvat olin suosiolla leikellyt pois, joten kuopat olivat puhtaat enkä nopealla kokeilulla tuntenut rivinalkujakaan missään vuohisessa. Sehän tästä olisikin vielä puuttunut!
Eipä tämä harjauskerta riittänyt, vaan seuraavaksi kumisuka ja pölyharja tekivät likaisen työnsä, kun hilseilevä ja pölisevä talvikarva alkoi hitaasti mutta varmasti tiputtaa itseään irti pohjavillasta. Neela roikotteli valkeaa alahuultaan, joka heijastui tallin valoissa vaaleanpunaiseksi, mitä lähemmäksi suuta tultiin. Samalla raollaan olevasta suusta kuului mitä omaperäisempiä äännähdyksiä, kun kumisuka pyöritteli kutiavaa kaulaa juuri oikeasta kohdasta.

Lopuksi karvatupot ja pöly lähti koko kropasta parhaiten pehmeällä harjalla, joka ei niinkään keskittynyt raapimaan hilsettä ja pölyä uudestaan esille jo harjatun karvan pinnalle. Huokaisten pyyhin hikeä otsaltani, ja sain nakata toppaliivini sivuun, etten paahtuisi tallin lämpöön.

Kaviot olivat tunnetusti puhtaat mutta täyttyneet paakkuuntuneesta lumesta, jonka sain nakutella irti kevyesti kengänreunaa vasaralla koputellen. Neelalla oli ongelmia tasapainon pitämisessä, joten asetuin kengittäjämäisesti jalan "päälle", jolloin tammakin pystyi ottamaan tukea minusta. Viimeisenä käsittelyyn pääsikin kuin kermapurkissa uitettu, kellertävä harja! Liekkö voikon harja niin paskainen että värikin oli vaihtunut tummemmaksi vaiko iän mukana esiin tullut geeni? Jaa-a. Ravistelin suihkepulloa ahkerasti, kun sen sisältö oli hiipunut aikojen saatossa. Ihmekkös kun tukkajumalan pehkoa sai olla joka välissä selvittämässä.. Suihkuttelin ainetta ensin etutukkaan, kämmenellä toisen simmuja suojaten. Piikkisuka selvitti päällimmäiset takut, ja kun kampakin meni vihdoin jouhien läpi, saatoin jättää etuharjan rauhaan ja siirtyä seuraavaan kohteeseen. Harjakin selvittyi takuista ennätysajassa, mutta valitettavasti hännän rastoittuneita ja likaisia jouhia oli jäänyt edellisiltä kerroiltakin selvittämättä, joka teetti minulle vain entistä enemmän hommaa.

​

"Ja mitä mä saan tästä palkaksi?" Huokailin kun viimein sain nakata harjat ja kammat pois ja keskittyä varustamaan Neelaa ratsastuskuntoon. "Jos et tänään oo kunnolla niin saat selvitellä itte röllipeikkotukkasi!" Sanoin ja heitin Neelan selälle koulusatulan sinisen huovan kanssa. Kiersin vielä toisellekkin puolelle suoristamaan huovan, ennenkuin nakkasin vyön toiselle puolelle ja kiristin sen ekoihin reikiin. Tälläkertaa neitokainen ei jaksanut edes pullistella vastaukseksi, ilmeisesti kiitoksena niin perusteellisesta harjauksesta..
Villapatja asettui näpäkästi sinisen pintelin alle eikä vilkkunut onneksi mistään välistä, niinkuin kiireessä yleensä olisin ne jättänyt näkymään. Takasissa patjat olivat hitusen liian kapoiset paksumpien takasten ympärille, mutta onneksi pintelit olivat senverta paksut ettei tukea mistään kohdasta puuttunut.

"Katos minkälaisen raudan tälläkertaa saat suuhus!" Sanoin heittäessäni riimun Neelan päästä lepäämään betonilattialle. Tamma epäröiden otti molemmat raudat suuhunsa, ja mutusteli niitä suussaan ehkä liiankin innokkaasti. Kankikuolain oli ehkä hitusen liian ylhäällä kahdesta huulirypystä päätellen, joten laskin sen paikkaa yhdellä. Nyt Neelan jyystäminen loppui ja kuolain asettui nätisti paikalleen, samalla kun pitkä bridong melkein tunki ulos tamman suusta. Kiinnittelin remmit hyvin kiinni ja tarkastin vielä, ettei kuolain ollut liian tiukka tai epäsopiva. Mutta sepä oli sopivan lyhyt eikä pullottanut kummaltakaan puolelta, vaan myötäili turvan molempia puolia sopivasti. Nappasin oman toppaliivini vihdoin ylleni sekä raipan kaapin päältä, ja olimme valmiita koulurääkkiin!

Kenttää oli muutaman ahkeramman ratsastajan pyynnöstä pyydetty pitämään kunnossa, joten vaikka kentän pohja olikin kova, se ei ollut nähnytkään liukasta jäätä. Lumikerros oli painautunut tasaiseksi kerrokseksi, tosin nyt se hieman rakoili kosteampana lauhan sään takia. Onneksi Neelan jokaista jalkaa suojasi hokillinen kenkä, eikä kaatumisesta ollut siten sen suurempaa vaaraa. Kiristin portin suljettuani tamman vyötä vielä kireämmäksi, ennenkuin ponnistin laskemani jalustimen kautta selkään. Neela osasi odottaa tällä kertaa paikallaan, kunnes sain jalustimet pitkiksi kouluvääntöä varten. Siirsin raipan sisäkäteen ja sitten pohkeeni antoikin jo Neelalle nopean luvan liikkua uraa pitkin. Alkukäynnit olivat pitkät molempiin suuntiin, kun tammalla oli ollut muutaman päivän pikkuloma työnteosta.

Kankien käytössä minua huoletti eniten Neelan reaktio. Tamma tykkäsi leikkiä peiliä ohjastajan kanssa, jolloin liian kova kuolain saisi menon vaan takkuuntumaan ja tamman pakenemaan liian kovaa vipuvaikutusta. Välillä taas tueton ja "höyhenenkevyt" ohjasote sai Neelan oikomaan kulmat ja laukkaamaan todella holtittomasti. Siksi pidinkin niveliin yhdistyvän ohjan hyvällä, normaalilla tuntumalla. Kankikuolain taas roikkui mukana, ja tehosti apuja tarvittaessa. Käynnissä sain huomautella Neelalle muutaman kerran tahdista, joka hiipui tamman ihmetellessä minun säätöä ohjien kanssa, kun kankikuolaimiin johtava ohjas ei millään meinannut pysyä mukana. Käynnissä tein muutamia ympyröitä, joilla kokeilin eri ohjista paineen lisäystä pohjeapujen lisäksi. Ohjasapu oli kuitenkin aivan liian kova pelkällä kangella väännellä, joten annoin sen vaan kevyesti edelleen roikkua mukana.

Raviin avut yritin napauttaa Neelan kylkiin terävästi, muttei tamma oikein lämmennyt, joten raippa herkistytti pohjeen takana suokkipullan apujen vastaanottamista. Ravi eteni nyt reippaana, kun hetken aikaa pohkeella ratsastelin sitä eteenpäin, ja nivelellä taivuttelin kulmissa Neelan kylkiä pyöreämmäksi. Ympyröillä se taittui mukavasti jo pohkeeni ympäri, vähän ehkä jo kaahottaen, avuista läpi juosten. Siispä käytin korttiani ja kiristin kankiohjasta aivan hitusen verran, jonka vipuvaikutus lopetti moisen muuleilun, nostaen tammaa enemmän koottuun muotoon.

Toiseen suuntaan Neela ei edes yrittänyt kaahotella vaan taittui tahtooni ja enemmänki pidensi askeltaan kuin lisäsi niitä pohkeiden hipoessa herkistyneitä kylkiä. Ympyrät suurenivat laajojen apujen ansiosta, ja alkoivat pikkuhiljaa näyttääkin enemmän harpinterällä piirretyiltä kuin soikioilta.

Alemmasta ohjasta pidättäen annoin samalla kulmassa oikeaan kierrokseen kannustavat laukka-avut, jolloin ohjaa löysäämällä Neela harppasi sisäjalallaan vauhtia nopeampaan askellajiin. Otin ohjalla taas liiakseen kiihtyvän laukan takaisin kiinni, enkä antanut muodon lässähtää. Neela hakeutui takaisin askeleitaan lyhentäen, vaikka pärskinnästä päätellen neitiä olisi kiinnostanut enemmänkin juosta holtittomasti ympäri kenttää kuin laukata työskentelymuodossa. Laukan rytmin muotoutuessa sopivaksi, hellitin kankiohjaa ja aloin ratsastamaan enemmänkin nivelellä, jonka vaikutus oli Neelalle mukavampi ja pehmeämpi. Kääntelin isoja keskiympyröitä, joihin tamma taipui oikein mukavasti, kun oli lämpimäksi kerennyt alkutunnista jo taipua. Kun laukan vauhti alkoi pitkillä sivuilla taas saavuttamaan maksimia, puristi nyrkkejäni tiukemmin, jolloin kankiohja kiristyi ja Neela nöyristyi takaisin aikaisempaan muotoonsa. Otin tähän kierrokseen vielä vastalaukannoston, joka tuli Neelalta jo tosi hyvin oikeaan kierrokseen! Vasenta laukkaa tarpoessaan käänsin sen lävistäjälle ja rauhoitin menoa aina raviin asti. Hetken ravauksen jälkeen nostin kulmasta kierroksenmukaisen laukan, joka meinasi lähtä aluksi kaahotukseen ohjan löystyessä, mutta tietyn tuen saatuaan laukka nousi kierrosta myötäileväksi.

​

Muoto pysyi nyt niin kauan koottuna, kun minä niin halusin. Muutaman ympyrän jälkeen kokeilin ravin kautta vaihtaa laukan vastakkaiseksi, joka oli huomattavasti vaikeampaa. Siksipä otin raviin selkeän rytmin, jossa istuin alas tietyn aikaa ja kokeilin sitten uudestaan. Vastakkaisen laukan noustessa ohja myötäsi kiitokseksi.
Enempää en viitsinyt tamman uteliaita aivosoluja vaivata, kun yhteistyö toimi näinkin kauan häiriintymättä. Jarruttelin tamman raviin ja löysäsin molempia ohjia, kankiohjan kokonaan pudottaen kaulaa vasten. Neela pärski loppuravien aikana miltei tauotta, ja tunnostikin nyt todella rennolta ja aivan toiselta hevoselta ratsastaa. Suu oli mitä pehmein apujani vasten, kun kehuin tammaa tosi paljon hienosta suorituksesta taputuksin. Molempiin kierroksiin ravattuani tahti hidastui käyntiin, ja annoin tammalle heti täysin vapaan ohjan.
Neela tuntui todella väsyneeltä näinkin lyhyen kuin 45minuutin treenin jälkeen, ja oli tuntunut kehittävän karvansa pintaan kevyen hikikerroksen. Muutaman rauhallisen käyntikierroksen jälkeen pysäytin voikon pulleroisen kaartoon ja nakkasin itseni alas selästä. Tamma nuokkui pystyynkuolleena kun nostin jalustimia ja löysäsin kohta sisuskalut kasaan puristavan vyön viimeisiin reikiin. Neela huokaisi syvään ja lähti seuraamaan minua kiltisti, niinkuin aina!

​

Tallissa oli jo muitakin, mutta hekin olivat vain tallin omia tallityöntekijöitä. Muut kävijät selvästi olivat hiipuneet ihan muutamaan minun lisäkseni.
Neelaa en edes vaivautunut sitomaan kiinni, vaan purin siltä samantien satulan ja suitset, ja pistin ne odottamaan satulahuoneeseen menoa seinän vierelle. Kierittelin etusten kuivat pintelit takaisin rullalle harjauksen jälkeen, mutta takasten pintelit löysivät suoraan tiensä kuivumaan. Kävin hepoloisen läpi muutamalla harjanvedolla, kun hiki ei ollut kerinnyt kasvaa kuin kaulalle ja selälle, joten en vaivautunut pesemään niitä pois. Kihartuneet karvat oi'oin piikkisualla, jonka jälkeen sininen fleece lämmitti hikeentynyttä tammaa. Pujotin sen päähän vielä riimun, ennenkun pujahdin satulahuoneeseen laittamaan tavarat paikalleen. Takaisin tullessani iltatallin hoitava Jenni rapsutteli nuokkuvaa tammaa, eikä Neelalla ollut aikomustakaan liikkua toisen paijauksen luota pois.
"Näin huolettomasti se jättää hevosensa käytävälle", Jenni nauroi ja jatkoi toisen harjamarron rapsutusta. Neela nojasi päätään väsyneen oloisena naisen rintakehää vasten.
"Ihankun se siitä johonkin karkaisikin", naurahdin ja taputin loimetettua pyllyä kevyesti.

Juttutuokion jälkeen Neela alkoikin jo virkistyä, kun heinäkärry lähti kulkemaan tallia pitkin. Uukkarin tehtyäni Neela palasi takaisin kavereidensa seuraan pihattoon, jossa Hanikin oli tullut haukkaamaan happea ja vienyt Neelan paikan Valkun viereltä. Valkku kuitenkin hörähti tuttavallisesti kamulleen ja lähti kiertämään Neelan perässä pihattoa. Voi mitä mammoja.

 

 

18.1.2014 Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut Julia

Tamma laukata hurautti yli pienen ristikon, joka oli asteltu keskelle kenttää. Neeluska oli innoissaan kentälle pystytetystä, joskin matalaakin matalammasta ristikosta jonka yli olimme hypelleet kohta jo muutaman minuutin molempiin suuntiin.
"Noniin, eiköhän neidille ala riittää", jarruttelin hitusen liikaa innostunutta tammaa, joka puuskuttaessaan nakkeli jumalaista harjaansa vispaavan päänsä mukana. Pidensin hieman ohjaa ja annoin neidin ravata vähän pidemmässä muodossa. Pärskien se alkoi venytellä kaulaansa, minun kevennellessä selässä.
Ilma oli mitä kirpsakoin, kun pakkanen oli kirinyt ainakin -20 asteeseen. Neelakin talvikarvoinensa vaikutti niin hikiseltä, etten viittinyt palelluttaa hikistä tammaa enää hetkeäkään pakkasessa, vaan jarruttelin neitokaisen käyntiin. Tulin alas selästä ja heitin kentän laidalta Neelan selkään sinisen fleeceloimen, ettei lapsraukka paleltuisi. Kun uloskäynti oli turvallisesti evätty tammalta, päästin sen ohjasta irti kerätäkseni esteet. Mutta eipä mammantyttö kauas uskaltanut lähteä, vaan seurasi minua mitä uskollisimmin.

Talutin Neelan päätalliin ja pysäytin sen keskelle käytävää. Aamusta monikaan ei vielä tallille ollut ehtinyt, joten sain purkaa tamman rauhassa, ilman että sitoisin sitä kiinni. Purin neidiltä ensimmäiseksi satulan ja yökkäilin hikistä huopaa ja vyöpehmustetta, jotka molemmat nakkasin suoraan pesuun. Huoletta jätin Neelan odottamaan käytävälle, kun vein satulan takaisin omalle paikalleen varustehuoneen syövereihin. Palatessani utelias ja ilmeisesti hieman nälkäinen tamma oli vaeltanut muutamia askelia eteenpäin ja hamusi käytävältä kauranjyväsiä sekä harvoja heinänkorsia. Minut huomatessaan pää nousi kuin salamaniskusta, harja heilahtaen. Hymyillessäni aloin aukomaan remmejä mustista suitsista ja lopulta nekin löysivät tiensä varustehuoneeseen.

Lattialta noukin Neelan sinisen riimun, joka valitettavasti piti pujottaa tamman päähän pesun ajaksi. Ties mitä se keksisi jos irti sen antaisi olla..

Loimea pois ottaessani alta lemahti ikävä märän koiran haju ja kihartunut talvikarva. Samantien pistin Neeluskan harjan ponnarille ja aloin valuttaa sankkoon haaleaa, enimmäkseen lämpöistä vettä. Voikko tamma tuhahti tylsistyksissään muttei tyytynyt muuta kuin vaihtamaan asentoaan. Uitin pesusientä sankossa ja aloin käymään tamman selkämystä läpi. Se väristeli ihoaan minkä kerkesi, vaikka veden piti olla lämmintä. Noh, kaadoin sekaan vielä hitusen lämmintä vettä ja nyt Neela oikein örisi kun vesi alkoi valua pitkin toisen selkärankaa.
Kävin läpi myös masun, ryntäät ja korvantaukset, joidenka puhdistuksesta Neela ei olisi tykännyt sitten yhtään. Nyt tamma oli puhdas mutta vielä vetinen, joten vedin ylimääräiset vedet hikiviilalla viemäriin.
"Olkaapas hyvä", sanoin ja päästin toisen harjan irti ponnarilta. Puin vielä "kylpytakiksi" tamman sinisen fleeceloimen, ja passitin sen yhteen tyhjistä karsinoista. Ulkoa hain tammalle pienen tukon heinää jotta se osaisi pitää turpansa tukossa siihen asti että olisi taas kuiva ja valmis menemään pihattoon.

​

Huokaisten istahdin sohvalle ja asettelin pyyhkeen syliini. Aloin purkaa mustia remonttisuitsia palasiksi puhdistusta varten. Ja puhdistusta suitset todella tarvitsivatkin. Uitin sientä lämpimässä vesisankossa, sitten saippuassa ja aloin hinkkaamaan valkeita kohtia, jotka olivat peittäneet mustan nahkan allensa. Haukottelulleni ei tullut loppua ja hetkeksi halusin vain sulkea silmäni. No, hetki taisi vierähtää pidemmäksi, kun heräsin vihdoin jonkun heilutellessa minua olkapäästä hereille.
"Sinä senkin ahkera tallityttö.." Tuttu naisääni kikatti vieressäni ja vihdoin raotin silmiäni unisena.
"Paljo kello oikee on?" Kysyin ja Jenni kaivoi rannekellonsa esiin paksun toppatakin hihan alta.
"Vasta kaksi, mitenhän kauan sä oot oikeen torkkunu täällä.." Jenni jatkoi kikattamistaan ja minä aloin koota suitsia. Neelahan oli jäänyt päiväruuista paitsi!
"Onko Neela saanu ees sen päiväruokia?" Hätäilin ja tyrkkäsin kootut suitset syrjään sylistäni.
"On on, älä huoli. Se on loimitettuna ulkona syömässä", Jenni sanoi ja alkoi järjestellä taukohuoneen paikkoja siistimmäksi. Minä puolestani huokaisin helpotuksesta ja lähdin viemään suitsia sekä putsausvarusteita paikalleen.

Kun olin tekemässä lähtöä, kävin tsekkaamassa pihatossa seisoskelevien neitokaisten tilanteen. Neela oli loimitettuna kahteen loimeen ja vielä kaulakappaleeseenkin, joka oli kyllä jo hieman liioittelua Jenniltä.. Noh, eipähän ainakaan vaava palellu! Jätin voikot tammamammat syömään päivällistään rauhassa ja lähdin huristelemaan kohti Vaahterapolkua ilahduttamaan Petraa.

 

 

6.12.2013 Kouluvalmennus, pitäjä Helena Haapaniemi

"Neela oli alkuverryttelyistä lähtien reipas ja liikkui hyvin eteenpäin. Ratsastajan ei tarvinnut hirveästi tammaa käskeä, kun se jo teki vaadittavat liikkeet mukisematta. Vaikuttavan näköinen parivaljakko!
Alkuun teimme erikokoisia voltteja harjoitusravissa. Neela kipitti eteenpäin reippaasti, vain ratsastajaa sai välillä huomauttaa kantapäistä sekä nyrkeistä, jotka eivät pysyneet ns. pystyssä. Sitten sama homma laukassa ja hienostihhan se sekin meni.
Pysähdykset, peruutukset sekä temmon vaihtelut sujuivat myös todella mainiosti eikä ongelmia tuntunut olevan."

 

 

1.12.2013 Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut Julia

Kirkas valo pyrki ikkunoista sisään ja sai minut iskemään silmäni takaisin umpeen. Aikani unihiekkoja silmistäni pyyhittyä pystyin vastustamaan valon kirkkautta ja katsahdin viereeni. Petra oli vielä syvääkin syvemmässä unessa ja hymyillen suukotin toisen otsaa, jolloin tyttö alkoi antaa elonmerkkejä itsestään.
"Huomenta", sanoin ehkä vielä hieman matalalla aamuäänellä. Samalla katseeni harhautui ulos ikkunasta, jossa lumi teki tuloaan sankkana kuurona. Ennenkuin kerkesin mitään sanomaan, puhelin alkoi huutaa täysillä Petran soittoääntä ja huokaisten kaaduin takaisin lämpimän peiton alle.
"Joo?" Toinen huokaisi puhelimeen ja katsahti minuun hymyillen. Naurahdin itsekseni Petran kieltäville eleille ja tein aivan päinvastoin kuin tyttö minua kehotti. Vein käteni toisen lanteille, tietoisena että Petra kutiaisi hullun lailla.
"Tot-Tottakai", hän sanoi kun yritti puskea minua pois päältään minun naurun vain yltyessä.
"Okei, joojoo me- siis minä tulen", Petra yritti mutta paljasti jo heti alkuun minun olevan 'yökylässä'. Huokauksen jälkeen hänen kasvoilleen levähti leveä hymy.
"Joo, otan Julian mukaan", naisenalku tuhahti ja hymyilin naurua pidätellen hänelle takaisin. Vihdoin Jenni osasi sulkea suunsa ja hyvästellä Petran, jolloin hän heitti puhelimen korvaltaan jonnekkin peiton syövereihin.
"Katotaas kumpi kutiaa enemmän!" Petra huudahti enkä enää pystynyt pidättelemään nauruani.

Kun vihdoin olimme päässeet ylös sängystä ja täysiin pukeisiin, kiiruhdimme tallille koristelemaan paikkoja jouluisemmaksi Jennin toivomuksesta. Olin ottanut mukaani kasan vanhoja joulupalloja, nauhoja, pipareita sekä muita joulukoristeita. Heti kun kahden voikon vetämä reki saapui pihaan, porukkaa alkoi virrata talliin jolloin koristelu saattoi alkaa ensin kuusen parissa. Ensiksi purimme kuitenkin uljaat, voikot rekijuhdat jotka odottelivat innoissaan jo päiväruuille menoa.

"Muka Neelankin ootte saanu valjaisiin", naureskelin ja voin kuvitella mitä sählinkiä tamma olisi aiheuttanut jos Neelan pomminvarma äitimamma olisi jätetty talliin.
"Vähän se vastusteli mutta se taisi ottaa äidistään mallia", Jenni naurahti ja katsahdin Valkkua, joka niin tyynenä nuokutti päätän Petran purkaessa siltä varusteita.
Nappasin molemmat tammat riimuun ja vein ne nauttimaan päiväruokiaan pihattoon, sillä välin kun Petra kantoi varusteet takaisin vintille pölyttymään.

Hörppäsin muutaman kupillisen kuumaa kaakaota ihanan kuusentuoksuisessa taukohuoneessa, jossa pieni kuppikuntien täyttämä puheensorina loi rauhallisen ja miellyttävän tunnelman. Hätäisimmät alkoivat jo nakella nauhoja ja ripustella itsetehtyjä palleroisia kuusen oksille, kun puolet porukasta suuntasi talliin. Minä aioin ainakin kierittää Ninjan karsinan kalterit täyteen jouluista nauhaa sekä ripustella piparikoristeita että palloja karsinan reunalle.

Puolen tunnin väkerryksellä ja Petran avustuksella Ninjan karsina näytti oikein jouluiselta oranssine, valkoisine ja punaisine nauhoineen. Katsahtelin ympärilleni, jolloin näin lisää upeita karsinoita, joiden reunalla ja ikkunalla roikkui kaikennäköisiä joulutilpehöörejä. Kaappasin Petran kädestä kiinni ja johdatin hänet taukohuoneeseen, jossa porukka oli keskittynyt enimmäkseen vain kuusen koristeluun, jonka oksilla oli miljoonia erivärisiä ja kuvioisia palloja, pipareita ja hohtavia nauhoja. Katsahdin takaisin hymyilevään, hitusen pidempään tyttöystävääni joka kohta kaatoikin minut sohvalle ja purskahdin nauruun. Pitkään aikaan en ollut nauraen Kaihorantaan tullut, oikeastaan tänään ensimmäistä kertaa kuukauteen. Ninjan vahinkovauva oli saanut minut raivon partaalle, mutta Milan haettua Kiara hellään huomaansa, törmäsin Petraan tallilla ja lopulta molemmat pyysimme anteeksi käytöstämme ja tekemiämme virheitä.
Käperryttyämme toistemme lämpöön aika riensi kuin siivillä ja täyteen taukohuoneeseen änkäsi vielä Jenni, joka jaksoi pyöritellä silmiään meille.
" Menkää ottamaan jokaikinen mistelinoksa pois täältä, ei noita ainakaan enempiä saa yllyttää! " Tallinomistaja huokaisi ja havahduimme hetkeksi nostamaan päämme pois peiton alta. Kikattaessamme Jenni teki jo lähtöään taukohuoneesta ja jatkoimme siitä mihin ikinä olimmekaan jääneet.

"Mä en haluu lähtä vielä", vinguin ja Petra palasi huokaisten takaisin istumaan vierelleni.
"Mitä sä sit haluut tehdä?" Hän kysyi ja ponkaisin idean saatuani ylös.
"Lähetään maastoon! Mä otan Neelan ja sä Valkun", kohautin harteitani hyvälle idealleni. Petra huokaisi ja näytti vajoavan vain syvemmälle sohvan syövereihin. Onneksi koiranpentuilmeeni tehoaa aina, jolloin toinen myöntyi ja teimme pian lähtöämme. "Okei okei, mut ei sit viivytä kauaa.."
Suitset kainalossamme riensimme kohti pihattoa, jossa voikot suokkiputet tapittivat tulijoita kylki kyljessä. Vaihdoimme päitset suitsiin ja ponkaisimme pikimiten selkään, että kerkiäisimme takaisin ennen pimeää.
"Joko mennään?" Petra kysyi kun olin vihdoin kurotellut pihaton portin kiinni Nellukan selästä. Nyökkäsin ja teimme ratsuinemme ensimmäisiä jalanjälkiä koskemattomaan tallipihasta lähtevän polun lumeen.

​

Pakkanen kiristyi taivaan punertavasta väristä johtuen, muttei se meidän tahtia hidastanut. Ratsujemme kengät narskuivat ja nitisivät lumen peittäneitä teitä tallustellessamme. Ravasimme pienen pätkän kesäisin pehmeänä hiekkatienä toimivan tien poikki ja siirryimme käyntiin pellolle päästyämme. Petra katsahti minuun aivankuin olisimme ajatelleet samoin. Laukkakisa. Joka kerralla pellolle tullessa täytyi päästellä vähän höyryjä.
Pukkasin Neelaan vauhtia, joka ikävä kyllä ei auttanut mitään. Mutta kun Valkku alkoi hävitä kauemmaksi neidin näkökentästä, Neelakin otti jalat alle ja pinkaisi laukkaan, ottaen äitinsä kiinni. Hetken aikaa laukkasimme vierätysten ja tammatkin selvästi nauttivat päästelystä kevyen lumen peittämällä pellolla. Jarrutellessamme ratsujamme raviin ja sitämyöten käyntiin, Neela säpsähti sen jalan alla rapsahtavaa oksaa, jonka ansiosta sain kokeilla pellon pehmyttä pohjaa.
"No jo on kumma!" ärähdin eikä Petra saanut nauruaan loppumaan. Joka ihmeen kerta Neela jaksaa pelätä jotakin ja nakata minut alas maastossa. Lopulta minäkin vain nauroin tilanteelle ja ponkaisin takaisin selkään. Loppumatka etenikin vain rauhallisesti kävellen ja jutustellen.

 

 

29.10.2013 Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut Julia

Kello läheni jo uhkaavasti viittä ennenkuin kerkesin edes koulusta päästä. Huristelin suoraan Kaihorantaan, jossa en ollutkaan sitten vähään aikaan edes käynyt - sattuneista syistä. Ninjan ollessa mammalomalla se sai vain hillutella tarhassa ja Neela nyt ei ole kovin riippuvainen liikutuksesta. Tänään kuitenkin oli pakko käydä paikan päällä katsomassa tammojen vointia, kunnes olin ensin varmistanut ettei Petra olisi tallilla..
Valaistulta tallipihalta erotin vain valoa heijastavat vesilammikot, olihan tähän aikaan jo säkkipimeää ja lumikin oli sulanut viikonlopun aikana poies. Rämmin kirkkaankeltaisissa kumppareissani talliin, jonka satulahuoneesta nappasin mukaani Neelan perusvarusteet.
"Iltaa arvon neidit", viheltelin ja puhelin mennessäni satulahuoneen kautta sisälle pieneen pihattoaitaukseen. Pihattoporukka nökötti kimppakämppänsä katoksen alla, olihan ilma kurjan kostea ja viileä. Nappasin hiljakseen hörisevän Neelan sen tummansinisestä riimusta mukaani sisälle lämpimään makuutilaan. Sidoin mudassa rämpineen tamman pilttuun pieneen kiinnitysrenkaaseen ja laskin varusteet kuivalle seinustalle nojailemaan.

Tummansininen, kostealle tuoksahtava sadeloimi sai nopeasti kyytiä ja nakkasin sen pilttuun seinustalle kuivumaan. Loimen alta paljastui vaaleaa karvaansa tiputtava karvakasa, jonka puhtaan karvapeitteen harjasin läpi pölyharjalla. Tamman pärskiessä ja mussutellessa tyhjää suutaan selvittelin Neelan kilometritukan piikkisualla ja kammalla repien.

Viimeiseksi käsittelyyn pääsivät tamman kuraiset tassut jotka harjasin kovalla harjalla suurinpiirtein puhtahiksi, että suojat eivät hankaisi sen kinttuja auki. Neelan valkeat sukat olivat kyllä vieläkin kaukana valkeasta kuurauksen ja hinkkauksen jälkeen.

Asettelin neitokaisen selkään tummansinisen kouluhuovan sekä koulupenkin, joka sopi nyt täydellisesti Neelan kapoiseen selkään. Aiemmin se saattoi olla hieman löysähkö, mutta tamman saadessa lisää lihaa luittensa päälle oli koulusatula kyllä aivan tismalleen sopiva..
"Neela, sano AAAA", pelleilin ja kutittelin tamman herkkää hammaslomaa, jonka kosketusta se ei kestänyt sitten ollenkaan. Kita aukeni hetkessä ja pujotin messinkisen kuolaimen neidin kitaan, jonka jälkeen asettelin suitset tukevasti paikalleen ja kiinnitin remmit tarpeeksi tiukalle. Länttäsin Nelpulle vielä jokaiseen jalkaan suojat että putsit, kun tammalla oli ensimmäistä kertaa hokkikengät alla. Uskallanpa lyödä vetoa että ilman putseja neidin sählätessä jokainen vuohiskuoppa olisi verillä..
Pujottelimme pimeässä poies aitauksesta kuivia kohtia pitkin. Suljin portin perässäni huolellisesti, vaikkakin pimeässä tuskin näki kohta edes eteensä. Talutin poniinin pitkin tallipihan hiekkoja tyhjälle mutta kostealle kentälle, jota tuskin oli kukaan muistanut lanata.. No, eiköhän se yhden treenikerran ajan välttäisi.
Pomppasin pehmeään hiekkaan kohta uppoavalta penkiltä korkeaakin korkeamman suomenhevostammani selkään, jonka satula meinasi kyllä keikahtaa oman painoni mukana kyljelle. Neelapa huomasi saman ja pelokkaana pinkaisi liikettä karkuun.
"Prrr, seisos nyt", rauhoittelin ja kapusin selkään neidin jumalaisesta harjasta tukea ottaen. Pidättelin Nelppulaa ohjasta ja sainkin sen pysähtymään, joten pystyin kiristämään vyön ja korjaamaan satulan paikan. Jalustimet olivat juuri sopivan lyhyet minikinttujani varten joten nyt annoin vihdoin Neelalle luvan kävellä ja istuuduin syvälle koulupenkkiin.

Tarkoituksenani oli vain katsastaa Neelan askellajit läpi ja purkaa isoimpia jumeja mitä nyt vajaan viikon tauon jälkeen olisi tammalle tullut. Muutaman pitkin ohjin kävellyn kierroksen jälkeen keräsin ohjaa tiukemmalle, jolloin sain hieman tuntumaa Neelan suuhun. En kuitenkaan kerännyt heti koko ohjaa kouraan, vaan pikkuhiljaa keräilin sitä tahdin reipastuessa kireämmälle.

Kävellessä pyörittelin mahdollisimman isoja ympyröitä, jotka ylsivät viereiselle pitkälle sivulle saakka. Kun käynti tuntui tarpeeksi vetreältä ja reippalta, aloin ottaa hiljokseen ravia, aluksi rauhallisessa tahdissa. Ravissa keskityin pääty-ympyröihin ja hain tammaa vähän sisäohjan puolipidätteillä tuntumalle. Ympyröillä pyrin käyttämään eniten pohjeapuja ja ohjan tukea, joiden avulla Neela oli helpointa saada taipumaan pohkeen ympäri.
Pikkuhiljaa suokkineiti alkoi herkistyä ja keventyä edestä, jolloin uskalsin aloittaa työskentelyn seuraavassa askellajissa. Laukan nostin valaistusta nurkasta, terävin avuin jolloin se lähti rullaamaan heti kierrokseen sopivana. Pidin pohkeet tiukasti kiinni kyljissä ja ohjailin Neelaa kunnolla kulmiin oikomisen estämiseksi. Laukkasin vielä kierroksen toiseenkin suuntaan ennenkuin aloin verkkaamaan loppuraveja, kun ilma alkoi käydä tuulisemmaksi.

​

Loppukäynnit jäivät aika lyhyeen sateen yllättäessä, joten kiiruhdin poies kentältä ja nakkasin itseni selästä alas vasta pihaton portilla. Talutin Neelan äkkiä sisälle suojaan, sillä eihän kallis koulupenkki kestäisi yhtäkään sadekuuroa.. Purin tammalta varusteet nopeasti enkä vaivautunut sitomaan sitä edes kiinni, kun se niin rauhallisesti nökötti paikallaan, kun neitin mammakin oli kopeutunut sisälle Neelan seuraksi. Kaappasin mukaani Nelpukan varusteet että märän loimen ja lukitsin pihaton ovet mennessäni ulos.
Asettelin varusteet takaisin paikoilleen ja vein kuivatukseen rapaiset suojat, putsit sekä märälle koiralle haisevan sadeloimen. Sitten jopa sain huokaista helpotuksestani ja ajella kotiin pienen sadekuuron kehittyessä rankkasateeksi.

 

 

4.-5.10.2013 Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut Julia

Olin raahannut Neelan jo edellisenä päivänä vaellusta varten Vaahterapolkuun. Tamma oli viettänyt lämpimän yön Valkun kanssa tarhassa ja tuntui pursuavan energiaa kun haimme Petran kanssa tammoja varustettavaksi.
"Monesta vetoo että taas Neela neiteilee ja maistelen metsämaata?" Naurahdin ja sidoin vaaleamman tammani Valkun viereen puomille. Petra tyytyi vain naureskelemaan ja saimme innokkaat leidimme valmiiksi hetkessä.
Aamun sää suosikin meitä kun lähdimme tarpomaan kohti läheisiä maastopolkuja syvemmälle metsään. Syksyinen tuuli heitteli tiellemme risuja ja kellertäviä lehtiä, mutta meidän ravaava puttepainotteinen porukka ei pienstä viimasta välittänyt. Lammella pysähdyimme mutustamaan eväitämme kodalle, jossa Joonas olikin näyttänyt taitonsa ja sytyttänyt tulen valmiiksi. Linda jaksoi kitistä joka hemmetin asiasta ja auta armias kun Markus kaappasi tytön vahvoille käsivarsillensa, niin johan vinkuminen alkoi.
"Siis onkse ihan aina tollanen", kuiskasin Petraa kohden joka huokaisten katsahti minuun ja nyökytteli. Pyöräytin silmiäni ja laskin pääni takaisin toisen olkapäälle lepäämään, odottaen että loputkin saisivat ahdettua leipänsä pieniin kitoihinsa.

​

Kun vihdoin päätimme lähteä taas matkaan, lähdimmekin sitten vauhdilla. Ravasimme ensin aukiolle josta lähti monia polkuja niin isoille teille kuin pienille metsäreiteille. Markus kuitenkin johdatteli meidät ison tien ylitse sänkipellolle, jossa innosti tytöt laukkakisaan. Vika ja Huhu pinkoivat pienistä jaloistaan koko jonon ohi ja muut jäivät nielemään pölyä. Neela ei malttanut kuin pysytellä äitinsä vanavedessä joten saavutimme pellonreunan melkeinpä viimeisinä. Odottelimme hetken joukon laiskimuksia, joista viimeisenä paikalle saapui Jori muutama heinänkorsi suussaan.

Poppoon ollessa koossa jatkoimme ojan ylitse tielle, joka lähti viemään meitä kohti seuraavaa mutkaa ja lähemmäksi leirintäpaikkaa. Matkalla meidät kuitenkin yllätti ruskea metsänolento, jota jokainen hevonen ihmetteli omalla tavallaan. Neela ei aluksi sitä ollut edes huomannut, mutta kun kaverit alkoivat kaikota paikalta karkuun yksitellen, neiti päätti juosta kauhistuneena perässä.
"Herranen aika sentään, senkin vellihousut!" Naurahdin kun kolme saman kasvattajan pollea juoksi kauempana poiketen pellolle, jolloin Neelan hätäännyttyä se pinkaisi ojan yli tasajalkaa ja menetin tasapainoni. Neela juoksi serkkujensa luokse mitä sydäntä särkevimmän äänen kera ja minä yritin vaivoin päästä ylös viileästä, kovasta peltomaasta.
"Hittolainen.." Murahdin itsekseni ja lähdin lenkuttamaan itseäni muita kohti pellolle, jossa Petra oli napannut Neelan kiinni. No, eipä sitä paljon pidellä tarvinnut kun Valkkua neiti seurasi muutenkin vaikka läpi harmaan kiven.
"Ei kai suhun sattunut?" Petra kysyi huolestuneena ja murahdin vain kirosanoja vastaukseksi. Nappasin ohjat tytön käsistä ja pinkaisin takaisin selkään. Neela puuski allani rauhattomasti ja jouduin vaihtamaan asennettani rauhallisempaan etten tulisi uudestaan alas hermostuneelta hevoselta.
"Mä meen ilmottaa muille että ollaan täällä", Tessa sanoi ja lähti viestinviejäksi Vikan kanssa kiireen vilkkaa.

Hukkis oli kunnossa ja Petran huoli turha, joten pääsimme jatkamaan matkaamme. Hevoset hermoilivat tuon tuosta nopeasti piiloon kiirivän auringon valossa. Ravattuamme mutkikkaan ja kivisen metsäpolun läpi aukiolla oli hyvä paikka pysähtyä syömään. Jälleen kerran kun nälkä oli yllättänyt.
"Noniin, pidetään pikatauko ja sitten jatketaan matkaa, että keretään valoisan aikaan perille", Markus toitotti Milan säestämänä ja aloimme hotkia leipiämme. Muutamat taisivat haukata hevosten herkkuja joista tukehtumaisillani nauruun heille huomauttelin.

Matka jatkui kuitenkin pian kohti leiriintymispaikkaa. Kiertelimme pitkin pieniä metsäpolkuja rauhallisesti kävellen, leveät ja pehmeät hiekkatiet ravaten sekä aukioilla oli hyvä syy kokeilla porukan viimeisiä voimavaroja laukassa. Aurinko tuskin enää heijasti valoaan maan pinnalle, mutta pääsimme kuitenkin hyvissä ajoin perille. Neelan maha huusi pitkän matkan jälkeen ruokaa, joten jätin tammalle aimoannoksen ruokaa yöksi. Paikanomistaja Pertti ohjasi meidät sisälle, jossa lämmin ilma sai minut huokaisemaan helpotuksesta. Kylmässä syyssäässä tarpominen vähissä vaatteissa ei ollut mikään parhain idea.
Vetelin maistuvan hirvenlihapaistin kurkustani alas hotkien, enkä sen jälkeen enää jaksanut kun kaatua alasänkyyn ja käpertyä peiton sisään vetämään sikeitä. Viimeiseksi tunsin vain nopean huulten kosketuksen otsallani, jonka jälkeen vaivuin uuvuttavan vaelluksen jälkeen täydellisen sikeään uneen.

Seuraava päivä tarvottiinkin kaatosateessa pitkin maita ja mantuja, Lindan valittaessa porukan hitaudesta ja huonosta säästä. Muutaman kerran sai useampikin ihminen korottaa neidille ääntään tai jäisi kohta matkalle. Lopulta perille kuitenkin päästiin ja voin taata ettei Neela koskaan ollut niin puhkipoikkiväsynyt, mitä se oli talliin tullessa. Tamma aivan nuokkui eikä oikein jaksanut mietiskellä uutta ympäristöä.
"Sinustahan koulitaan vielä oikea puskapolle", naurahdin ja aloin pukemaan tammalle kuljetusvarusteita päälle.

 

 

26.9.2013 Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut Julia

Neelalla oli ilmeisesti joku oma liittoutumispäivä minua vastaan; ensin se ei halunnut lähtä tarhasta. Juuri kun sain sen kiinni, se alkoi riuhtoa hullun lailla ja sydäntä särkevästi huusi mammansa perään, joka tyynen rauhallisesti jäi vain möllöttelemään tarhan portille. Seuraavaksi neiti häslä ei malttanut seistä edes paikoillaan ja polkaisi epähuomiossa etutossullaan varpailleni. Vahingossa erehdyin karjaisemaan kivusta ja Neela hämmentyneenä jatkoi sähläystään minun huutamiseni takia. Mutta eihän tälle nuorelle neidille osaa olla vihainen.. Joten yrittäminen jatkukoon.
Asetus onnistui toiseen suuntaan huomattavasti paremmin, muttei läheskään niin hyvin kuin aiemmin. Ympyröillä taivuttelu oli yhtä tuskaa ja takapää luisti kokoajan tehtävistään. Päätin lopettaa työskentelyn suosiolla kun en ollut kerennyt vielä suuttua Nelpulle. Ei tietenkään joka päivä voinut olla hyvä päivä, eikä tänään selvästikään ollut meilläkään. Kumarruin avaamaan porttia ja lähdin luonnonhelmaan ihastelemaan syksyistä maisemaa. Lehdet putoilivat tuulenvireessä yksi toisensa jälkeen ja saivat tallin kostean hiekkatien näyttämään pilkulliselta. Läheiselle maastoon vievälle tielle poiketessani vaaleat, kengättömät kaviot tuskin jättivät jälkiä menessään.

​

Neela oli yllättävän rauhallinen maastoratsu. Kyllähän se aina jaksoi laiskotella ja enemmänkin nautiskeli menosta kuin teki töitä. Edes vilpoinen tuulenvire ei saanut tammaa havahtumaan sen omasta ajatusmaailmasta. Keräsin ohjaa vähän ja ravasin pehmeää hiekkatietä, joka kaartui ylämäkeen. Pohkeeni pukkivat tammaan mäessä vauhtia, kun Neela meinasi hyytyä mäen nyppylää saavuttaessamme. Neiti puuskutti ja pärski hullun lailla joten hidastin vauhtia takaisin käyntiin. Soratiellä tassutellessamme näin näkökentässäni kynityn pellon, jonka ohi olimme aikaisemmin yhteisellä maastoreissulla ratsastaneet. Lähdimme siis katsastamaan sen kunnon.

"Hyppää yli vaan! Kyllä sä pääset", kannustin voikkoa ratsuani joka epäröi hypätä pikkuruisen ojan yli. Pellolle ei ollut nimittäin muuta reittiä. Lopulta Neela kavahti paikaltaan miltei tasajalkaa ojan ylitse. Kauhuissaan se lähti ravaamaan kauemmas, minun naureskellessa selässä tamman neitimäisyydelle. Neelassa silti tuntui olevan energiaa joten annoin sen aluksi lähtä ravaamaan pitkin kuivan kellertävää pellonreunaa. Tamma hörisi itsekseen ja nyki päätään ohjan varassa ylös. Selvästi menohaluisena annoin Neelalle ohjaa ottaa vauhtia mutta silti se kaipasi muutaman pohkeenannon verran kannustusta, ennenkuin neidistä irtosi edes muutama reippaampi raviaskel.

Peltoa siinsi edessä vielä varmasti mailin verran, joten kannustin Neelan laukkaan ja nousin jalustimille tuulen riepoteltavaksi. Päästin ohjaa kädestäni jolloin Neela oikein suihkaisi laukkaan ja kiiti pitkin sänkipeltoa. Koskaan tamma ei näin lujaa ollut allani mennyt ja tuntui nauttivan vauhdin huumasta kerrankin enemmän kuin nössöilystä.

Tiellemme asettui pian syvä oja, jonka nähdessäni yritin hidastaa Neelaa, mutta mitä vielä! Neiti teki solisevan puron ylitse jättiloikan kuin mikäkin kenttähevonen. Kehuin hullun lailla tukkajumalaani ja jarruttelin puuskuttavan tamman jo raviin. Hiekkatie vei meitä kohti metsäpolkua, jossa lopullisesti annoin tammalle pitkän ohjan ja nautin raikkaasta syysilmasta. Puiden oksat kahisivat pienessä tuulenvireessä ja nakkelivat sadepisaroita niskaamme. Metsän siimeksessä muutama lintu saattoi vielä visertää viimeisiä laulujaan tälle vuodelle.
Tallipihaan Neelan parkkeeratessani Larissa oli tullut vierailemaan Kaihorantaan. Moikkasin naisenalulle iloisesti tammani selästä ohimennen, jonka jälkeen pudottauduin Neelan selästä alas. Neelan ollessa huomattavasti tyynempi mitä aikaisemmin, uskalsin purkaa sen ulkona ja vaihtaa sen varusteet lennosta pelkkään riimuun ja naruun. Kävin päästämässä tamman illakoimaan Valkun seuraksi, jolloin ne siirtyivät yhdessä tuhoamaan suurta heinäkasaa nälästä huutaviin vatsoihin.

 

 

7.9.2013 Kouluvalmennus, pitäjä Köpi

"Tänään olikin valmennus vuorossa Julia ja suomenhevostamma Neela. Saapuessani paikalle oli ratsukko jo lämmittelemässä, joten pääsimme aloittamaan valmennuksen heti. Aloimme hakemaan tammaa heti muotoon tekemällä paljon voltteja ja suurempia ympyröitä ravissa. 

Neela oli hieman laiskahkolla päällä tänään, joten Julia joutuikin hieman ajamaan tammaa eteenpäin. Hetken kuluttua jätimme voltit pois ja jatkoimme suurien ympyröiden tekemistä lyhyillä sivuilla. Pitkillä sivuilla pyysin parivaljakkoa menemään lisättyä ravia. Joka toisella kierroksella piti lisätyn ravin sijasta vaihtaa lisättyyn käyntiin. Julia antoi tammalle kokoajan tarpeeksi apuja, joita Neela kuunteli kiltisti ja hetken päästä tamma alkoikin rentoutumaan ja polkemaan enemmän alleen. 

Ravailun jälkeen pyysin ratsukkoa nostamaan laukan ja jättämään ympyrät. Muutaman laukkakierroksen jälkeen pyysin ratsukkoa vaihtamaan suuntaa joka toisella kierroksella. Laukanvaihdot tehtiin siirtymällä hetkeksi raviin. 
Neelalla meni hetki tajuta vaihtojen idea, mutta muutaman kierroksen jälkeen ne sujuivat leikiten. Lopputunnista tamma kulki nätisti muodossa ja rentona. Julia piti hyvin rentoa tuntumaa ohjaksilla. Ratsukon työskentely oli erittäin mukavaa katseltavaa. Yhteistyönne pelasi erittäin hyvin koko tunnin ajan. Jatkakaa samaan malliin!"