top of page

virtuaalihevonen | a sim-game horse

Viime kerralla meillä oli Julian ja Kertun kanssa teemana uusintaradan ratsastaminen, joten tällä kertaa otettiin hieman kontrolliharjoitusta jumppasarjan muodossa. Rakensin maneesin pitkälle sivulle jumppasarjan neljällä esteellä. Sarja koostui osista pysty – pysty – pysty – okseri, joiden ensimmäinen väli oli tarkoitus tulla kahdella laukka-askeleella ja viimeisiin kahteen väliin vain yksi laukka-askel. Esteiden välit olivat tarkoituksella hieman normaalia lyhyemmät, koska tarkoitus oli nimenomaan kontrolloida hevosen askelta ja saada se mahtumaan pienempiin esteväleihin. Estekorkeus oli tehtävän luonteen vuoksi vain 90-100cm.

 

Kerttu oli taas meno päällä ja Julialla oli ajoittain pieniä vaikeuksia pitää vauhdikas tamma aisoissa. Pyysin Juliaa ohjaamaan tamman pääty-ympyrälle ennen jumppasarjalle menoa ja kokoamaan laukkaa riittävästi ennen tehtävälle siirtymistä, jolloin onnistumisen mahdollisuus oli suurempi kuin kauhealla kaahaamisella. Julia teki työtä käskettyä ja sai tamman laukkaamaan kohtuullisen fiksulla vauhdilla kohti jumppasarjaa.

Ensimmäinen yritys meni täysin mönkään siitä huolimatta – tamma kun päätti ennen ensimmäistä estettä yrittää kahden laukan väliä vain yhdellä askeleella, josta seurasi kaikkien jälkimmäisten osien läpiratsastus. Uusi yritys. Tällä kertaa Julia sai tamman pysymään hanskassa ensimmäisestä hypystä alkaen ja koko jumppasarja pysyi ylhäällä, jonka lisäksi Kerttu esitti oikein hienoja hyppyjä jokaisella jumppasarjan osalla.

Teimme harjoitteen vielä muutamaan kertaan, jokainen hieman edellistä suoritusta parantaen.

estevalmennus

19. helmikuuta 2017, kirjoittanut Cannabia (VRL-00033)

189 sanaa

Päiväkirjassa uusin teksti ensin!

estevalmennus

16. helmikuuta 2017, kirjoittanut Cannabia (VRL-00033)

Saavuin Rinnsteinin maneesille, jossa Julia lämmittelin jo kaunista rautiasta tammaansa Kerttua. Kerttu liikkui vikkelin askelin paikasta toiseen ja vaikutti siltä että Julialla oli ajoittain täysi työ pidellä tamma hillityssä vauhdissa. Tälle päivälle olin suunnitellut harjoitteeksi lyhyttä uusintaradan ratsastusta, johon tamma tuntui olevan enemmän kuin valmis, sillä vauhtia ei ainakaan puuttunut. Pystytin maneesiin neljä estettä, yksi sarja, joten viisi hyppyä. Kerroin Julialle tehtävän ja sitten pääsimme aloittamaan.

Julia pyysi tamman laukkaan ja Kerttu suorastaan pinkaisi vauhtiin Julian roikkuessa ohjissa. Ratsukko suunnisti kohti ensimmäistä estettä, joka oli perus pysty. Hyppy esteelle lähti hieman kaukaa ja tamma tuntui korvaavan hypyn virheen korkeudella. Esteen jälkeen oli melko tiukka kaarre oikealle, jossa oli vastassa pysty-okseri sarja. Kaarre teki ratsukolle hieman tiukkaa, sillä tamman vauhti oli melkoinen – siitä huolimatta Julia sai ratsunsa käännettyä juuri ja juuri riittävän ajoissa. Sarjaa kohti ratsastaja joutui pidättämään tammaa oikein kunnolla, sillä väli oli tarkoituksella hieman ahdas. Kerttu oli välillä törmätä sarjan jälkimmäiseen osaan, mutta sai kuin saikin jalkansa kerättyä sarjan välissä ja myös hyppy sarjan jälkimmäisestä osasta onnistui mitenkuten.

 

Sarjalta käännyttiin jälleen oikealle, jossa oli trippeli. Julia antoi tamman laukata esteelle melko vapaassa laukassa, sillä este ja reitti olivat ratsukolle helppoja. Esteen päällä vaihto vasempaan laukkaan ja kohti viimeistä pystyestettä. Tehtävä suoritettu lähestulkoon hyväksytysti. Sama rata tuntiin vielä muutamaan kertaan, jotta ratsukko pääsisi tekemään tehtävän vähintään kerran ilman suurempia sählinkejä.

220 sanaa

estevalmennus

Rakentelin kentälle esterataa odotellessani Julian ja hänen täysiveritammansa Kertun saapumista valmennukseen. Ratsukko oli lähtenyt alkuun kävelemään maastoon, joten minulla oli hyvin aikaa rakennella ratsukolle rataa. Rakensinkin radan, jolta löytyi niin tiukkoja, nopeaa reagointia vaativia käännöksiä, mutta myös rauhallisempaa vauhtia ja tarkkaa askelen pituuden säätämistä vaativia paikkoja.

Jo alkuverryttelyissä sain huomata, että Kerttu oli todellakin innoissaan. Tamma ei olisi millään malttanut pysyä Julian pyytämässä rauhallisessa tahdissa, vaan oli hetkenä minä hyvänsä valmis ampaisemaan eteenpäin, eikä missään ihan rauhallisessa vauhdissa. Verryttelyhyppyjen jälkeen tamma heittikin muutaman pukintapaisen, ja Julia sai ottaa reilusti kiinni, jotta tamma hidasti takaisin raviin.

Varsinaista rataa hypätessä suurimmaksi ongelmaksi muodostuikin Kertun vauhti, tamma oli kuumunut nopeasti. Askeleen pituuden säätäminen osoittautui todella haastavaksi, Juulia olisi saanut mahduttaa väliin yhden laukka-askeleen enemmän, mutta kovaa painanut Kerttu itsepäisesti halusi hoitaa välin viidellä laukalla kuuden sijaan, ja puomit kolisivat. Nopeissa käännöksissä ratsu kääntyi kuin kolikon päällä, mutta myös ne menivät hurjalla vauhdilla.

 

En tämän vuoksi viitsinytkään nostaa estekorkeutta aloituskorkeudelta, vaan keskityimme ratsukon kanssa nopeuden säätelyyn. Jos Kerttu kaahottaisi samalla tavalla isoilla esteillä, olisi ratsukon rata vähemmän kaunista katsottavaa, jossain vaiheessa tamma luultavasti saisi askeleensa niin sekaisin, että rämäyttäisi suoraan esteen sekaan.

Valmennuksen lopussa olin joten kuten tyytyväinen ratsukon työskentelyyn. Kerttu kuunteli Juliaa edes jotenkin, mutta ratsukolla olisi vielä paljon treenattavaa.

28. huhtikuuta 2017, kirjoittanut miivi (VRL-13320)

207 sanaa

bottom of page